Jälleen pohdinta Myrskyn kohtalosta jatkuu. Laitoin ajatuksen jo taka-alalle, kun näytti niin lupaavalta se kodinsaanti. Mutta kun ei, niin ei. Eniten huolettaa, että joutuuko Myrsky tyytymään sellaiseen "paremman puutteessa"-elämään? Kyllä mä sille pystyn eläinsuojelun vaatimat olot järjestämään ja huolehtimaan sen perustarpeista, mutta riittääkö se? Mulla ei nimittäin ole resursseja paljoa enemään. Piikki vaan tuntuu edelleen niin mahdottomalta ajatukselta.

Myrskyn murrosiän oireilu jatkuu yhä, joten eiköhän se sitä ole. Tästä alkaa siis mielenkiintoinen vaihe. Nythän Myrskyn kanssa on pärjännyt hyvin sellaisella rauhallisella määrätietoisella asenteella ja huumorilla. Tulevaisuudessa joutuu oikeasti käyttämään aivosolujaan pohtiessa, että miten ihmeessä sen saa huijattua tekemään jotain mitä se ei halua. Tähän asti se on myöntynyt aina, mutta nyt on alkanut näkymään merkkejä, että sillä ei ole aikomustakaan tehdä mitä pyydän. Eilen kun ohjasin sitä pois keittiöstä, se näykki minua. Mokoma.

Täytyy varmaan alkaa puuhailemaan sen kanssa enemmän kahdestaan. On nyt jäänyt vähän taka-alalle, kun olen keskittynyt niin paljon näihin omiin koiriini. Nyt olisi  varmasti kuitenkin erittäin tärkeää pitää sitä jo luotua suhdetta yllä ja vahvistaa sitä entisestään. Taidanpa heti tänään lähteä sen kanssa ihan kahdestaan lenkille ja ottaa taskut täyteen nameja. Josko se sillä antaisi anteeksi pian tapahtuvan harjaamis- ja kynsienleikkuuoperaation. Tai sitten ei.